Verstaiden vastaisku!

Isku keskittää. Tuotanto Virosta siirretään Lahteen.

Suomenmaa, 13.5.2016.

Suomenmaa-lehdessä oli artikkeli siitä, miten monet suomalaiset valmistajat ovat palauttamassa tai jo palauttaneet valmistuksen ulkomailta takaisin Suomeen; Helkaman polkupyörät, Biolanin ravinteet ja Turun Sinappi. Samaan ratkaisuun on päätynyt myös huonekalutehdas Isku. Isku on tekemässä tehtaallaan täysremontin, mikä kääntää noin 55000 neliön tehtaan lähes ylösalaisin. Lokalisaatio on nousemassa globalisaatiota vastaan.  Kotimaisuus on nosteessa. Suomalaisuuden mielikuva ja korkea laatu merkitsevät paljon. Suomessa riittää osaamista vaikeampienkin asioiden tekemiseen, menetelmät ovat ketterät ja älykkäät.

Tehtaiden lähtö Suomesta ulkomaille on vaikuttanut pysyvältä ilmiöltä, mutta 2010-luvulla moni yritys on tullut takaisin. Muuttoliikkeen kääntymiselle on mahdoton sanoa yleispätevää syytä, sillä yritysten motiivit lähteä ja palata ovat niin erilaiset. Työvoimakustannukset ovat voineet olla syy siirtyä ulkomaille. Sitten on tullut yllätyksiä, eikä kaikki ole mennyt niin kuin on odotettu.

Logistiikkaan, siis kuljetuksiin, uppoava raha oli Iskulle yksi merkittävä syy ulkomailta vetäytymiseen. Iskun toimitusjohtaja toteaa: ”Kun on tämänkokoinen liikevaihto, ei ole mitään järkeä tehdä useassa tehtaassa.” Iskun liikevaihto on 135 miljoonaa. Tuotantojohtaja jatkaa: ”Nyt pystytään takaamaan asiakkaille lyhyt toimitusaika.” Asiakkaiden, tuotekehityksen, hankinnan ja tuotannon keskinäinen läheisyys parantaa huomattavasti kaikkea tekemistä.

Toimitusjohtaja Tiitinen toteaa artikkelissa myös: ”Kaikkien yritysten pitää nyt katsoa Suomen etua. Ei kaikessa voi katsoa euroja. Muuten ei tehdä kokonaisuuden kannalta oikeita ja viisaita päätöksiä. Olemme tietoisesti vetäneet viime aikojen päätöksissä Suomen suuntaan.”

Vaikka Isku valmistaa huonekalunsa Lahdessa, työtä riittää muuallekin Suomeen. Suomen suurimmaksi sohvatehtaaksi todettu verstas kerää komponenttinsa ympäri Suomea. Kouvolasta tulee vaahtomuovi, vanu tuodaan Kankaanpäästä, selkätyynyt Jalasjärveltä ja kangas Lapualta.

Mielenkiintoinen artikkeli luo uskoa suomalaiseen huonekaluteollisuuteen ja sen mahdollisuuksiin niin kotimassa kuin maailmallakin. Nyt pienempienkin valmistajien kannattaisi olla aktiivisia. Suosittelen koko artikkelin lukemista, artikkeli löytyy Suomenmaa-lehden numerosta 13.5.2016.

Heikki Ahola

Samankaltaiset artikkelit

  • Haluatko olla voittaja?

    Haluatko olla voittaja vai totuttaudutko häviäjän asenteisiin ….valitse itse Voittaja on rehellinen itselleen ja muille. Häviäjä pettää itseään ja on silmänpalvoja. Voittaja ottaa kunnian tai häpeän suorituksistaan. Häviäjä ei tajua, miksi elämä kohteli häntä näin. Voittaja tietää, kuka on, mistä tulee ja mihin aikoo mennä. Häviäjä ihmettelee, mitä voisi olla, jos vain saisi mahdollisuuden. Voittaja…

  • Koulumaailman haasteet sarjakuvien muodossa.

    Huikkasen ABC-kirja esittelee sarjakuvien muodossa koulumaailman haasteet A:stä Ö:hön. Näinä tiukentuneen alkoholilainsäädännön aikoina alkoholi tuntuu olevan kaikkien huulilla. Niin myös maisteri Huikkasen, joka ratkoo kouluarjen ja työelämän ongelmia hankkimalla niitä lisää. Opettajallakin saattaa olla hetkiä, jolloin ei tiedä, onko tuoppi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät ja joskus oppituntien suunnittelu jää…

  • |

    HHJ-koulutusohjelma suoritettu

    Olen ajalla 24.11. – 22.12.2015 suorittanut viisivaiheisen HHJ (Hyväksytty hallituksen jäsen) – koulutusohjelman, mistä sain todistuksen Seinäjoella 22.12.2015. Kurssin järjesti Etelä-Pohjanmaan kauppakamari ja siinä käsiteltiin mm. hallituksen vastuita ja riskienhallintaa, kokoonpanoa ja roolia erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvasti käytäntöön soveltaen yritysesimerkkien kautta.

  • Arnold Schwarzenegger: 5 ohjettani menestykseen

    Arnold Schwarzenegger esittää menestysresepteikseen: Tiedä tavoitteesi Älä ajattele pienesti, ajattele isosti Älä usko niitä, jotka sanovat: Ei onnistu Tee lujasti työtä Älä vain ota, anna myös Nämä teesinsä Schwarzenegger jakoi yleisölle. Ei siis mitään uutta rakettitiedettä vaan monelle yrittäjälle tuttua ohjetekstiä jo ennestään. Puhujan viesti satoi kuitenkin otolliseen maaperään. Monin tavoin menestynyt Schwarzenegger perusteli teesinsä…

  • Tuotteita

    FREE INTERNET BUSINESS OPPORTUNITYWork at home on the Internet. Free quick courses show you how. We supply free training to start your business. There is no cost to you. Start part time and make money in your spare time. All you have to do is sign up here: